Poikkeusajat

Oisko nyt 6 tai 7 viikkoa kestänyt tämä poikkeustila?
Anyway...
Eletään hyvin erikoista aikaa, kun Kiinasta lähtenyt koronavirus on levinnyt kunnolla maailmalla.
En olisi uskonut ja pari kuukautta sitten vielä itsekin juhlittiin 200tuhannen ihmisen joukossa Las Palmasin karnevaaleilla. Kerrassaan mahtava kokemus ja olen todella onnellinen etten panikoinut koronaa yhtään sen aiemmin. Olen myös kiitollinen, sillä niin kreivin aikaan tultiin kotiin sieltä, ettei tarvinnut mitään hermoilla ja oli hyvin turvallinen olo kotiintullessa.
Hengitysmaskeille naureskeltiin ja karnevaalipukujen seasta sai bongattua useita virus-pukuja hienovaraisella huumorilla höystättynä.
Vaan ei naurettu sen jälkeen...
Sen lisäksi että Espanjaan julistettiin hätätilaa, samaan aikaan maailman lentoliikenne pysähtyi kokonaan, Suomi sulki koulut, baarit, ravintolat, Uusimman.. yhtäkkiä kaikki muuttui.
Nyt etäopiskelemme, välttämme turhia menoja ja paneudumme digimaailmaan entistä vahvemmin.

Minkälaisen tunteen nostaa, että valitsemamme kasvava ala yhtäkkiä kärsii pahoja taloudellisia potkuja eikä ole ihan heti toipumassa ja palaamassa ennalleen?

Turhauttavaa ja motivaatiota lässäyttävää. Ei voi muuta sanoa.
Vaikka kotioloissa on kiva olla, etäopiskelu omaan tahtiin on tosi jees, mieli on hyvä, ja olo on leväännyt.. kyllä se motivaatio on joka aamu kadoksissa, enkä edes joka päivä löydä sitä...
Olen lykännyt englanninkielisen video-opastus tehtävän kuvaamista nyt jo lähes viikon..
Tekosyynä puuttuva auringonpaiste, välttämätön kauppareissu..ym..
Tiedän myös, että haluan siitä hyvän, ja silloin se vaatii monta otosta, ja paljon aikaa.https://drive.google.com/uc?export=view&id=1jUXYQ3q9vxslGTGHJlJ9-IJqnHPewKeh

Kommentit

Suositut tekstit